Energiasta Jukka Pulkkiselle (KL 05.11.2008)
Tämä kirjoitus on julkaistu Kuopion Kaupunkilehdessä 5.11.2008M
Erityisesti huomattakoon, että kaupunginjohtajien työjärjestyksen 1993 mukaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkinen johti ja valvoi Kuopion kaupungin energiahuoltoa ja vielä erityisesti muistettakoon, että apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkin toimi Kuopion Energian johtokunnan puheenjohtajana silloin kun Kuopion Energian "lahjanomaista luovutusta pörssiyhtiölle 1997 suunniteltiin ja siitä 1998 päätettiin!
Energiasta Jukka Pulkkiselle
Kuopion eläkkeelle jäävä apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkinen (sd.) pitää käsittämättömänä laskelmana ”energiakolmikon” kymmenien tai satojen miljoonien säästöjä ja höpötyksenä Kuopion Energian (KE) menosta Fortumin tai saksalaisen E.ON:n syliin (SS 31.10.2008). Muistin virkistykseksi seuraavaa:
Kun Kuopion kaupunginvaltuusto päätti 9.3.1998 äänin 51-8 myydä Kuopion Energian pörssissä olevalle Espoon Sähkö Oyj:lle, niin ilman energiakolmikon valituksia päätös olisi saanut lainvoiman 16.4.1998. Sen jälkeen kauppa olisi todennäköisesti ollut lopullisesti sinetöity. Kukapa luopuisi yrityksestä - monopolista, joka tuotannon omavaraisuutta ja tuloksentekokykyä suhteellisesti mitaten on alallaan Suomen paras.
Virkamiehet laskivat, että myynnin seurauksena menetetään n. 11 miljoonaa euroa (67 milj. mk) vuodessa. Laskelmat oli tehty silloisilla Kuopion Energian hinnoilla, jotka olivat valtakunnan kaikkein edullisimpiin kuuluvia.
Kuopion Energian myyntihinnaksi ilman tarjouskilpailua oli määrätty 142 miljoonaa euroa (846 milj. mk) ja kauppa oli tarkoitus maksaa osakkeina. Kun salainen arvonmääritysmittari paljastui 27.8.1998, niin siitä ilmeni, että ilmeisesti heti kaupan tultua voimaan osakkeita olisi myyty 41 milj. euron (246 milj. mk) arvosta tai saatu kaupasta käteisenä. Jopa muuttuvat omistusprosentit oli valmiiksi laskettu mittariin. Tämän jälkeen menetys olisi ollut n. 14 milj. euroa (86 milj. mk) eli 1,0 – 1, 5 veroprosenttia vuodessa.
Saadut rahat olisi jo aikaa sitten syöty ja ilmeisesti lisää osakkeita olisi myyty ja tuhlattu, sillä johtosäännön mukaan kaupunginhallitus olisi voinut myydä ne irtaimena omaisuutena. Eli vain muruja olisi osinkoina palautunut, jos edes sitäkään. Kun tähän lisätään esim. Fortumin tai E.ON:n huikeat hintaerot, niin voi puhua jopa 20 – 30 miljoonan euron vuosisäästöistä.
Osakassopimusta oli suunniteltu sellaiseksi, että kaupungit säilyttäisivät yhteensä vähintään 50,01 % omistusosuuden, eli voitoista jopa yli 49 % olisi mennyt muille pörssisijoittajille. Salaisesta mittarista paljastui myös, että KE:n oli ennakoitu jo v. 2000 tekevän 44,7 % suurempaa nettotulosta kuin 1997. Se olisi tietänyt jo heti alkuun kovia lämmön- ja sähkönhinnan korotuksia. Mitään pykälää siitä, että hintoja ei nosteta, ei ollut.
Kun vielä huomioi KE:n myyntihinnan verrattuna siihen, mitä Espoon Sähkö maksoi Joensuun Energiasta, jakeluyhtiöstä, niin KE:n myyntiarvo olisi pitänyt olla 313 milj. euroa eli n.170 milj. euroa enemmän. Turhaan ei siis puhuta KE:n lahjanomaisesta luovutuksesta. ja silloisten valtuutettujen tahalliseksi katsottavasta harhauttamisesta.
Ilman energiakolmikon toimintaa kuopiolaisten menetykset olisivat ilmeisesti jopa n. 20-30 miljoonaa euroa vuodessa. Tähän mennessä menetykset saattaisivat siis olla 200-250 miljoonaa euroa, riippuen siitä, milloin ja kenen syliin ”Kuopion Kaupunkienergia Oyj” olisi päätynyt.
Voidaan myös sanoa niin, että kun Kuopion Energia on säilynyt kuopiolaisten omistuksessa, niin se on voinut tulouttaa kaupungille n. 10 milj. euroa vuodessa, eli kaikki kuopiolaiset veronmaksajat ovat säästyneet yhden veroprosentin maksulta. Lisäksi ne kuopiolaiset, joiden talo on KE:n lämpöputken ja sähköjohdon perässä, ovat säästäneet energiakuluissaan n. 4-5 euroa asuntoneliömetriä kohti vuodessa.
Sitä, milloin Kaupunkienergia olisi liukunut saksalaisen E.ON:n tai Fortumin syliin voi tietenkin arvuutella, mutta E.ON:n pääjohtaja Hans-Dieter Haringin mukaan Espoon Sähkön myynnistä keskusteltiin jo vuodesta 1998 lähtien (Optio 4.4.2002). Myynnin nopeuttamista ilmeisesti vauhditti optioiden kiilto silmissä ja muut myyntipalkkiot, sillä ei myyntimiehet suinkaan typeryyttään olleet Espoon Sähköä / Kaupunkienergiaa myymässä.
Ja vielä Voimarengas Oy, Energiameklarit Oy, Voimatel Oy ja Savon Voima (Atro Oy), jotka virkamiehenä kaupungin energiahuollosta vastaavaa ja luottamushenkilönä Kuopion Energian johtokunnan puheenjohtajaa ovat kovasti työllistäneet. Mutta, kaikesta huolimatta, hyviä eläkepäiviä Jukka Pulkkiselle toivottaen!
KALEVI KAUHANEN
Kuopio