Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


EU-jäsenyyden eduista ja haitoista (IL 21.10.2019)

Oheisen kirjoitukseni Iltalehti julkaisi 21.10.2019 ns. pääkirjoitussivullaan, eli sivulla neljä (4) pääkirjoituksen alapuolella. Parhain kiitokseni Iltalehden isänmaallisille toimittajille kirjoitukseni julkaisusta!

EU - jäsenyyden eduista ja haitoista

 

          Savon Sanomien pääkirjoituksen 16.10.2019 mukaan ”EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat”. Isänmaalliset suomalaiset eivät ole samaa mieltä! 
          Kun  ”Urkki” 1982 luovutti laivamme ruorin ”Maunulle>”, niin hän sai johdettavakseen lähes velattoman maan, jossa työttömiä oli vain kourallinen. Nyt velkaa on jo yli 110 mrd. euroa.
          Maamme talouden kuralleajo alkoi ns. ”Manun korkean markan politiikalla”. Kun markan arvoa olisi pitänyt alentaa, eli devalvoida n. 20 - 25 prosentilla (%), niin markan arvoa 1989 vahvistettiin, eli revalvoitiin. Manun politiikalla aiheutettiin Suomeen n. 500 000 ihmisen työttömyys, markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin n. 14 500, keinottelijat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät.
          Koska hätä oli suuri, niin jo 1992 piti käydä hakemaan EU:n jäsenyyttä. Saadun tiedon mukaan ”Ulkoministeriön arkistosta oli syyskuussa 2001 löytynyt 2 salaista pöytäkirjaa, eli 3/94 ja 4/94 sekä pöytäkirjan liitteenä ollut salainen kaksiliuskainen paperi”?
          Sanotuista papereista on ilmennyt, että EU-sopimuksen 24.6.1994 allekirjoittaneet  Esko Aho (kesk.), Heikki Haavisto (kesk.), Pertti Salolainen (kok.) ja Veli Sundbäck tiesivät jo ennen allekirjoittamistaan EU:n komission päätöksen, että ”kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet ovat alenevia ja vain siirtymäkauden tukia”, eli Suomen omavarainen maatalous ja ruokahuolto lyödään ”pikkuhiljaa nurin”?
            Vasta sanotun 24.6.1994 EU-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Hallitus heräsi, eli ennen EU:n ”torppariksi liittymistä” on perustuslain mukaisesti pidettävä kansanäänestys. Niinpä sitten ennen 16.10.1994 pidettyjä EU-vaaleja käytiin ns. valtiojohtoisesti mainostamaan EU:ta, eli ”huijaamaan suomalaisia”.
Kaikkea hyvää luvattiin, mm., että EU:lta saamme paljon tukiaisia, itsenäisyys ja oma raha säilyy, ulkomaiset investoijat tuovat paljon rahaa ja työpaikkoja Suomeen.                                                                                                    Uunotus toteutui niin hyvin, että nyt olemme EU:n suhteellisesti suurin nettomaksaja, torppari ja renki, eli kuten Keijo Korhonen taannoin sanoi, että ”EU on kuin lypsylehmä jota ruokitaan Suomessa, mutta lypsetään Brysselissä”.
          EU-päättäjiemme ”ansiosta” todellisesta itsenäisyydestämme on nyt jäljellä vain n. kolmannes. Lähes kaikki kansallisomaisuutemme on ”lahjanomaisesti myyty alehintaan monikansallisten pörssiyhtiöiden omistukseen”. Jos kansallisomaisuutemme olisi vielä valtiomme omistuksessa, niin niiden tuloksista olisimme saaneet ilmeisesti jo  moninkertaisesti myynnistä saadut eurot, jopa niin paljon, että meillä ei olisi valtion velkaa? 
          Olemme nyt EU:n torpparina suhteellisesti suurin nettomaksaja. Mm. maataloustukiaisena saatu ”EU-raha” on meidän maksamaa omaa rahaa jota kierrätetään Brysselin kautta. Erityisesti huoltovarmuuden kannalta katsoen Suomen maanviljelöiden lyönti on törkeää ja tyrmistytävää!
          On jo aika järjestää uudet EU-vaalit, kertoa oikeaa ja rehellistä tietoa ”Brysselin rypijöistä”, erota EU:sta ja Eurosta!

Kalevi Kauhanen
Kapteeni evp.
Kuopio