Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Kirjoitukseni Savon Sanomissa perjantaina 6.3.1998, "Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia?"

Kalevi Kauhasen kirjoitus (puheenvuoropastalla) Savon Sanomissa perjantaina 6.3.1998, "Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia?"

Tästä kirjoituksestani alkoi minun lyöminen Kuopiossa, minua - virkavalan ja tuomarinvalan vannonutta kapteenia - koska toiminnoillani olen säästänyt tähän mennessä (18.01.2018) n. 1000 - 1200 miljonaa euroa energiassa ja yhden veroprosentin euroina x n. 20 vuotta - kuopiolaisille!!

Kun ns. "kantakuopiolaisten omistamia ja maksamia uuneja ja sähköjohtoja" oli 9.3.1998 Kuopion kaupunginvaltuustossa ns. lahjanomaisesti pörssiin luovuttamassa, eli myymässä - Kuopion valtuuston 3 suurinta puoluetta, eli Kokoomus, Sosiaalidemokraatit ja Keskusta sekä Kuopion suurinta palkkaa nauttivat virkamiehet, niin on hyvin ymmärrettävää, että miksi minua - "Energian puolustajaa ja pelastajaa" on käyty niin kovasti lyömään! Muistettakoon, että Kuopion Energia oli tuolloin suhteellisesti mitaten Suomen paras energialaitoksista ja -yhtiöistä!

Kun sanottuun vielä lisää, että "4 poliisikomisariota voideltiin ja/tai uunotettiin niin, että minulta vietiin 22.3.2013 kaikki aseeni", eli 4 pistoolia, 3 kivääriä ja 2 haulikkoa, jotka sain vasta 14.12.2014 takaisin, niin "mietittävää kyllä rittää"?

Jos "voideltupoliisi olisi ottanut minusta - työstäni ja toiminnoistani - Rajavartiostossa ja Puolustusvoimissa - ja/tai luottamustehtävistäni - mm. valtuustoaloitteistani - rötösherrojen toiminnoista" - jotakin tietoa, niin "lahjottujen bisnepoliitikkojen ja/tai rosvoparoonien hyökkäystä, eli aseitteni haltuunottoa - ei olisi tapahtunut"!

Pyydän Teitä, mikäli edes jotakin Suomen turvallisuuspolitiikasta ymmärrätte - tutustumaan monta askelta syvällisemmin mm. kotisivuillani  www.kalevikauhanen.fi  oleviin tietoihin! 

Kuka Teistä "ystävistäni - koko Suomestai" pystyisi yksin laatimaan esim. kotisivuillani olevaa kohdassa R 2 -  KUOPIOSTA - SUOMESTA - Numerotietoa Kuopion Energiasta - 29.04.2008 olevaa tietoa- ja/tai muut sivuillani olevat kirjelmät?"

Jo pienenä poikana kuulin sanottavan, että "suomalaisten suurin perisynti on kateus!" Osaavaa ja isänmaallista yritetään "rosvoparoonien taholta lyödä nurin"!  Ilmeisesti "yhtenä parhaimmista esimerkkeistä - Kalevi Kauhasen lyöminen"!? "On siinä rehellisillä, lainkuuliaisilla ja isänmaallisilla suomalaisilla oppimista - ainakin Urho Kekkosesta alkaen"!

Se "muurari ja rajakessu",  joka niin monet yöt on taannoin nukkunut pistooli tyynyn alla ja konepistooli sängyn vierellä"!?

Puheenvuoro 6.3.1998 / Kalevi Kauhanen (Savon Sanomat / Mielipide) - "Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia?"

Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia?

Hämmästyttävää oli lukea lehdestä, että Kuopion kaupunginhallitus oli lähes keskusteluitta päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle Kuopion Energian yhdistämistä pörssiyhtiö Espoon Sähköön. Yllätys ei olisi voinut olla täydellisempi, kun ottaa huomioon seuraavat asiat:
1. Kuopion Energia on käytännöllisesti katsoen täysin omavarainen sekä lämmön että sähkön tuotannossa.
2. Kuopion Energia tuottaa kaupungin kassaan puhdasta voittoa n. 60 miljoonaa markkaa, vaikka sähkön hinta on maan alhaisimpia.
3. Espoon Sähköön fuusioituessa omistajat saisivat vuosittaisesta tuloksesta puolet (SS 31.1.1998). Voitosta joudutaan maksamaan pääomatuloveroa 28 %, jota Kuopion ei nyt tarvitse maksaa. Mikäli kaupungin kassaan aiotaan tulouttaa 30 miljoonaa vuosittain, niin Kuopion Energian pitäisi tehdä voittoa n. 83 miljoonaa vuodessa. Sanotulla 60 miljoonan voitolla kassaan tulisi n. 22 miljoonaa, kun huomioidaan saatava yhteisövero-osuus ja kaupungille lankeava arvonlisävero sähköstä.
4. Kuopio on jo varannut (säästänyt energian kuluttajilta saatuja voittoja) n. 130 miljoonaa uuden voimalan rakentamiseen.
5. Kuopion johto oli puhunut kauniisti maakunnallisen energiayhtiön puolesta, maakuntahengestä ja Kuopiosta maakunnan veturina.

Edellisten lisäksi kun vielä ottaa huomioon, että uuden yhtymän 12:sta hallintoneuvostopaikasta Kuopio saisi 4 ja 8:sta hallituspaikasta 3, niin ehdotus vähintäänkin ihmetyttää. Kuopion päätäntävalta energia-asioissa hupenisi todellisuudessa lähes tyystin. Uskooko joku, että esim. seuraava uusi voimala (vastapainelaitos) uudessa yhtiössä, joka tuottaa bioenergiaa maakunnan turpeesta ja/tai puusta, rakennetaan Kuopioon?

Oliko ”salainen” ja kiireellä kaupunginhallitukselle tuotu ehdotus tarkoitushakuista ja todelliset syyt niitä muita syitä? Yllätettiinkö hallitus ns. ”housut kintuissa”? Vanhat hokemat, että luottamushenkilön ei ole syytä pelkästään luottaa ja että ajattelemista ei ole kielletty, lienevät vieläkin paikallaan. Ei aina tarvitse nyökytellä ja uskoa kaikkea mitä puhutaan ja esitetään. Puuhamiehillä voi olla oma lehmä ojassa isoine porkkanoineen tai ketunhäntä kainalossa.

Miksi emme pärjäisi omillamme? Kuka Kuopion Energian salaa kaappaisi? Suuri ei ole aina parasta, sillä pienessä repussa voi olla hyvät eväät. Miksi on mentävä Espoon torppariksi, eli antaa voitot ja päätäntävalta etelään? Kukaan ei ole sitä uskottavasti perustellut. Mistä saadaan rahat menetettävien voittojen tilalle, vai lomautetaanko kaupungin kaikki opettajat kahdeksi kuukaudeksi?

Kuopion Energia tuottaa jo nykyisellä edullisella sähkön hinnalla niin paljon voittoa, että muutamassa vuodessa on uuden voimalan rahat kasassa. Myymisellä tai lahjoittamisella ei ole mitään kiirettä. Ostajia ja ottajia tällaiselle rahantekokoneelle – jonka omavarainen tuotanto- ja jakelukoneisto on hyvässä kunnossa ja pienet energiansiirtokustannukset – löytyy kyllä myöhemminkin, mikäli niin pakottava tarve joskus ilmenisi. Nyt sellaista tarvetta ei ole näköpiirissä. Muiden osakkeiden arvo voi romahtaa, mutta energialle on varma maksaja, tavallinen lämpöä ja sähköä kuluttava kansalainen.

Ehdotus fuusioitua Espoon Sähköön on syytä tyrmätä. Fuusion Savon Voiman kanssa kyllä jokainen ymmärtää, sillä se on maakuntahenkeä. Mutta että yhdistyä Espoon Sähköön pörssiyhtiöksi! Pörssi ja rikas etelä ei Savoa ja savolaisia auta, eikä ymmärrä. Nyt on päättäjien kaivettava maakuntahenki esille. On korkea aika maakunnan yhdistyä ja neuvotella fuusiosta Kuopion Energian ja Savon Voiman välillä. Neuvottelusaunaan on lyötävä löylyä niin kauan, että molempia osapuolia tyydyttävä tulos löytyy, jos kerran yhteistyötä Kuopion ja muun maakunnan kesken aiotaan tehdä.

  KALEVI KAUHANEN
  Kuopio