Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia? (SS 06.03.1998)

Myydäänkö vai lahjoitetaanko Energia? (6.3.1998)

Hämmästyttävää oli lukea lehdestä (SS 14.02.98), että Kuopion kaupunginhallitus oli lähes keskusteluitta päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle Kuopion Energian yhdistämistä pörssiyhtiö Espoon Sähköön. Yllätys ei olisi voinut olla täydellisempi, kun ottaa huomioon seuraavat asiat:

1. Kuopion Energia on käytännöllisesti katsoen täysin omavarainen sekä lämmön että sähkön tuotannossa.
2. Kuopion Energia tuottaa kaupungin kassaan puhdasta voittoa n. 60 miljoonaa markkaa, vaikka sähkön hinta on maan alhaisimpia.
3. Espoon Sähköön fuusioituessa omistajat saisivat vuosittaisesta tuloksesta puolet (SS 31.1.1998). Voitosta joudutaan maksamaan pääomatuloveroa 28 %, jota Kuopion ei nyt tarvitse maksaa. Mikäli kaupungin kassaan aiotaan tulouttaa 30 miljoonaa vuosittain, niin Kuopion Energian pitäisi tehdä voittoa n. 83 miljoonaa vuodessa. Sanotulla 60 miljoonan voitolla kassaan tulisi n. 22 miljoonaa, kun huomioidaan saatava yhteisövero-osuus ja kaupungille lankeava arvonlisävero sähköstä.
4. Kuopio on jo varannut (säästänyt energian kuluttajilta saatuja voittoja) n. 130 miljoonaa uuden voimalan rakentamiseen.
5. Kuopion johto oli puhunut kauniisti maakunnallisen energiayhtiön puolesta, maakuntahengestä ja Kuopiosta maakunnan veturina.

Edellisten lisäksi kun vielä ottaa huomioon, että uuden yhtymän 12:sta hallintoneuvostopaikasta Kuopio saisi 4 ja 8:sta hallituspaikasta 3, niin ehdotus vähintäänkin ihmetyttää. Kuopion päätäntävalta energia-asioissa hupenisi todellisuudessa lähes tyystin. Uskooko joku, että esim. seuraava uusi voimala (vastapainelaitos) uudessa yhtiössä, joka tuottaa bioenergiaa maakunnan turpeesta ja/tai puusta, rakennetaan Kuopioon?

Oliko ”salainen” ja kiireellä kaupunginhallitukselle tuotu ehdotus tarkoitushakuista ja todelliset syyt niitä muita syitä? Yllätettiinkö hallitus ns. ”housut kintuissa”? Vanhat hokemat, että luottamushenkilön ei ole syytä pelkästään luottaa ja että ajattelemista ei ole kielletty, lienevät vieläkin paikallaan. Ei aina tarvitse nyökytellä ja uskoa kaikkea mitä puhutaan ja esitetään. Puuhamiehillä voi olla oma lehmä ojassa isoine porkkanoineen tai ketunhäntä kainalossa.

Miksi emme pärjäisi omillamme? Kuka Kuopion Energian salaa kaappaisi? Suuri ei ole aina parasta, sillä pienessä repussa voi olla hyvät eväät. Miksi on mentävä Espoon torppariksi, eli antaa voitot ja päätäntävalta etelään? Kukaan ei ole sitä uskottavasti perustellut. Mistä saadaan rahat menetettävien voittojen tilalle, vai lomautetaanko kaupungin kaikki opettajat kahdeksi kuukaudeksi?

Kuopion Energia tuottaa jo nykyisellä edullisella sähkön hinnalla niin paljon voittoa, että muutamassa vuodessa on uuden voimalan rahat kasassa. Myymisellä tai lahjoittamisella ei ole mitään kiirettä. Ostajia ja ottajia tällaiselle rahantekokoneelle – jonka omavarainen tuotanto- ja jakelukoneisto on hyvässä kunnossa ja pienet energiansiirtokustannukset – löytyy kyllä myöhemminkin, mikäli niin pakottava tarve joskus ilmenisi.                  

Nyt sellaista tarvetta ei ole näköpiirissä. Muiden osakkeiden arvo voi romahtaa, mutta energialle on varma maksaja, tavallinen lämpöä ja sähköä kuluttava kansalainen.

Että yhdistyä Espoon Sähköön pörssiyhtiöksi? Pörssi ja rikas etelä ei meitä kuopiolaisia auta, eikä ymmärrä? Nyt on päättäjien kaivettava maakuntahenki esille. Ehdotus - fuusioitua Espoon Sähköön on syytä tyrmätä!

KALEVI KAUHANEN
Kapteeni evp.                                                                                                                                                                       Kuopio