Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Onko torpparina hyvä olla? (11.11.2012)

Onko torpparina nyt hyvä olla? (11.11.2012)

Kun entinen Elannon pääjohtaja kävi 1982 valtakunnan ruoriin, alkoi tapahtua. Se, että olisi käynyt "Kulperkin" kanssa vain päiväkahvia juomassa, ei riittänyt. Piti käydä leventelemään ylikorkealla markalla.
Kun markkaa olisi pitänyt jo 1985 devalvoida n. 20 prosentilla, niin sanottu pääjohtaja otti nöyräksi apulaisekseen 1987 Holkerin, syrjäyttäen Väyrysen joukon, joka oli valmis pistämäämään paitansa likoon valtakunnan "konkurssilta" pelastamiseksi.

Ulkomaisen luoton vapauttaminen 1986 ja vahva markka johti ns. kiinteistö- ja pörssikuplaan, antaen avaimet kasinotaloudelle, jossa keinottelijat poskettomasti rikastuivat. Ylikorkea markka, joka olisi pitänyt devalvoida viimeistään Harri Holkerin (kok.) hallituksen aikana 1987, devalvoitiin vasta Esko Ahon hallituksen toimesta marraskuussa 1991.

Pahin oli jo tapahtunut. Maa oli syösty ennen näkemättömään lamaan. Sen purkamisessa riitti ja vieläkin riittää köyhällä kansalla maksamista. Painavimman tönäisyn markkinatalouden ja pelimiesten käsiin joutumisesta antoi Ahtisaaren ja Lipposen innoittama Euroopan Unioniin (EU) jäseneksi 1995 liittyminen, liittyä torppariksi "sekasortoiseen ja säännöttömien laumaan".

Siitä seurasi mm. ns. ulkomaalaispykälän poistaminen osakeyhtiölaistamme. Se oikeutti ulkomaisen suuren rahan hankkimaan suomalaisia osakeyhtiöitä omistukseensa. Sen tuloksena tuottavin suomalainen omaisuus on nyt pääosin monikansallisten ja häikäilemättömien pörssiyhtiöiden omistuksessa.

Kun Ahon aikana paljastui konkurssikypsä tilanne, niin pelimiesten oli helppoa uunottaa hallitusta, eli käydään myymään pilkkahintaan mm. parhainta kansallisomaisuutta. Siinä sitten meni Sonerasta alkaen Fortumia, Kemiraa yms. ja kaupanpäällisiksi mm. Eroopan suurimmat apatiittiesiintymät, louhos Siilinjärveltä ja vielä suurempi Soklin esiintymä.

Sanottujen möhläysten jälkeen tuntuu pieneltä, kun lähinnä ministeri Olli-Pekka Heinonen toimesta v. 2000 ostettiin Soneralle ilmaa 4,1 miljardilla eurolla. Mutta, kun Lipposen hallituksen ja Ahtisaaren aikana/toimesta liityttiin EMU:iin, eli euroon vastoin perustuslakia, se tunttuu suurelta vielä tänäpäivänäkin suomamalaisten kukkarossa.

Odottaako meitä köyhiä suomalaisia EU:ssa Kreikan ja muiden konkurssipesien maksaminen? Siksikö ns. ilmeisesti vajaaälyiset, lyhytnäköiset ja/tai hyväntahtoiset EU:n päättäjät ottivat Suomen ilomielin maksajaksi, "porukkaan jossa säännöt ovat joustavia"? "Lähes viikottainen Brysselissä ryyppääminen on pop".

Kun osa suomalaisista 1918 jopa aseellisesti vastusti torppariutta, niin nyt vapaaehtoisesti torppariksi - äärioikean mukana. Koskelan Akselin mielipiettä olisi ensi pitänyt kysellä.

Kun tähän lisää EMU:n eli euron ja muut mallioppilaalle sälytetyt, niin sopii kysyä - kaikilta suomalaisilta, onko torpparina nyt hyvä olla?

KALEVI KAUHANEN
Kapteeni evp.
Kuopio