Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Puijon kehittämiseen tarvitaan hyvää yhteistyötä (SS 21.12.2012)

Puijon kehittämiseen tarvitaan hyvää yhteistyötä!

Meille kaikille kuopiolaisille on annettu lahjaksi suuri aarre ja omaisuus, Puijon mäki keskelle kaupunkia, korkeus merenpinnasta 232 metriä. Kukkula, jonka moni kaappaisi, jos se olisi mahdollista.
On valitettavaa, että me kuopiolaiset emme ole pystyneet hyödyntämään Puijoa niinkuin olisi pitänyt. Paljon on monien vuosikymmenien aikana tehty, suunnitelmia ja yritetty toimia, mutta monet hyvät hankkeet ovat kaatuneet, koska riittävää yhteistyökykyä ei ole jonkun hyvänkään hankkeen eteenpäin viemiseksi löytynyt. Valtuuston 17.12. kokous paljasti siitä taas paljon. Golfissa kompuroitiin. Äänestin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
Puijo on niin laaja alue, että sinne mahtuisi ns. jokaiselle jotakin, jos vaan yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa riittää. Jos esimerkiksi nykyistä n. 208 hehtaarin luonnonsuojelualuetta pitäisi muutamilla kymmenillä hehtaareilla pienentää, niin kuinkahan moni sitä jonkun vuoden kuluttua huomaisi. Kaunista ja koskematonta luontoa olisi vielä mitä ihailla.
Paljon sinne Puijolle mahtuisi, paljon voisimme vielä suurella yhteisymmärryksellä saavuttaa, tehdä ja toteuttaa meidän kaikkien kuopiolaisten hyväksi ja parhaaksi. Mäen laelle rakennettavasta näköala- ja loistohotellikylpylästä alkaen, - aina mäen sisään rakennettavaan hiihtorataan saakka, jossa heinäkuussakin voisi hiihtää.
Puijon ympärivuotista toimintaa ja kehittämistä katsoen meidän kaikkien kuopiolaisten pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja katsoa yhdessä eteenpäin ja nähdä meille kaikille hyöhyllisenä hankkeena Puijon monipuolinen kehittäminen. Pyrkiä ymmärtämään, joustamaan ja antamaan arvoa kaikille ihanteille ja harrrastuksille. 
Kaupunkiamme markkinoitaessa Puijolla on suuri merkitys. Sen ympärivuotisilla, monien eri lajien hyvillä harrastus- ja kilpailumahdollisuuksilla on painoarvoa silloin kun matkailijoita ja turisteja tänne haalitaan, läheltä ja etenkin kaukaa.
Toivon nyt tässä Puijo asiassa meidän kaikkien kuopiolaisten hyvää ja kitkatonta yhteistyötä! Se olisi kaikkien kuopiolaisten edun mukaista.

KALEVI KAUHANEN
Kapteeni evp.
Kaupunginvaltuutettu
Kuopio