Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Valtuustoaloite Kuopion Energian liiketoimintojen järjestelystä (23.10.2006)

Valtuustoaloite Kuopion Energian liiketoimintojen järjestelystä

Valtuuston työjärjestykseen viitaten me allekirjoittaneet Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenet esitämme, että Kuopion kaupunginhallitus selvittää pikaisesti sähkömarkkinalain muutoksen (21.12.2004 / 1172 / § 34 a) edellyttämän sähköverkkotoimintojen eriyttämisen Kuopion Energian liiketoimintojen uudelleen järjestämiseksi sellaisen mallin pohjalta, jossa sähkön siirron myyntiä varten perustettaisiin erillinen yhtiö - Verkkopalvelu Oy, joka vuokraisi sähköverkon kaupungilta / liikelaitokselta ja myisi sähkön siirto-oikeutta sähkön ostajille. Tässä mallissa verkkopalvelua myyvä yhtiö ei siis omistaisi sähköverkkoa, vaan omistusoikeus säilyisi kaupungilla / liikelaitoksella. Kaikki muut liiketoiminnat säilyisivät liikelaitoksessa. Esimerkkinä mainittakoon, että Oulun kaupunginvaltuusto on päättänyt 16.10.2006 selvityttää sähköverkkotoiminnan vuokrausvaihtoehdon.

Edellytämme, että 03.04.2006 valtuuston kokouksessa (36 §) esillä olleiden ja/tai niistä äänestettyjen yhtiöittämismallien rinnalla tulee esitellä myös sanottu malli sähköverkkopalvelun yhtiöittämisestä vertailulaskelmineen sekä hinta- ja tuottovertailuineen, joiden pohjalta valtuusto voi sitten tehdä varsinainen ratkaisun ja päätöksen syksyn 2006 aikana Kuopion Energian tulevasta hallintomallista.

Kuopiossa 23.10.2006

Kaupunginvaltuutettu

Kapteeni evp. Kalevi Kauhanen