Olen Kalevi Kauhanen

kapteeni evp., "Kuopion Energian pelastaja"



Tervetuloa kotisivuilleni!


Puhe ja ehdotus valtuustossa 20.11.2006

Puhe ja ehdotus Kuopion Energian liiketoimintojen eriyttämisestä Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.11.2006 / 112 § / Kalevi Kauhanen


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat

Suorastaan häkellyttävä on tämä kaupunginhallituksen ehdotus Kuopion Energian liiketoimintojen uudelleenjärjestelystä. Vaatii rohkeutta tuoda tällaista puutteellisesti valmisteltua sekavaa vyyhteä valtuuston päätettäväksi.
Kuopion Energia on käyttänyt vuosina 2001 - 2005 konsulttipalkkioihin 3,9 miljoonaa euroa eli keskimäärin noin 800 000 euroa vuosittain, joko siksi, että omasta joukosta ei löydy riittävää ammattitaitoa selvitysten tekemisiin, tai - jostakin muusta syystä.
Niinpä nytkin on pitänyt turvautua Icecapitalin apuun selvitystä tehtäessä, konsultin - joka on ollut hyvin keskeinen vaikuttaja niin sanotusti ”uunotettaessa” päättäjiä myymään monopolinsa eli energialaitoksensa tai energiayhtiönsä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Espoon Sähkön myynti saksalaiselle energiajätille muutama vuosi sitten, jossa Icecapital konsultoi.
Konsultin selän taakse kun on niin helppo mennä, sekä esittelijöiden että päättäjien,
- ja konsulttipalkkiot ovat varmaan taas tältä vuodelta mahtavat. 
Ilmeisen tavoitehakuisessa selvityksessä ei laatija vastaa esityksensä sisällöstä ja se ei sisällä esitetylle vaihtoehtoa tai vertailulaskelmaa. Ei edes verokikkailulle - veronkierrolle, jonka kaikki tietävät ennen pitkää loppuvan, - ole saatu verottajan näkemystä. Joku voisikin sanoa, että - siinä johdetaan harhaan, vaikka selvitys on tehty valtuuston 3.4.2006 päätöksen mukaisesti.
Puutelista on muutoinkin pitkä, joskin lehtien palstoilta valtuutetutkin saavat joskus tietoa mihin Energiassa mennään.
Jos joku ei silloin huomannut mihin ollaan menossa, kun tästä eriyttämistä 3.4.2006 äänestettiin, niin nyt on viimeinen tilaisuus siihen. Olisi pitänyt jo silloin tehdä kuten apulaiskaupunginjohtaja, Kuopion Energian johtokunnan puheenjohtaja Jukka Pulkkinen oli 18.11.2005 johtokunnan kokouksessa ehdottanut, että - yhtiöitetään vain sähkön siirto.
Perusteluun, - että sanottu malli on kaupungille kaikkein edullisin taloudellisesti,  sekä kaikkein toimivin, - on helppo yhtyä.
Nyt esitetty - lievästi sanottuna raskas malli - ei ole edullisin, paras eikä toimivin. Kuten niin monta kertaa aiemmin on todettu, on viisautta lähteä pienin askelin ja varovaisesti liikkeelle, kuin - hypätä pitkällä hypyllä tutusta ja turvallisesta täysin tuntemattomaan.
Arvoisat valtuutetut. Ylivoimaisesti tärkein teknillinen toiminta kuntalaisten kannalta on energian, - lämmön ja sähkön tuotanto ja jakelu. Pyydän, että suhtaudutte kuopiolaisten edun nimissä vakavasti seuraavaan ehdotukseeni, sillä nyt on kyse meitä kaikkia kuopiolaisia koskevasta, todella tärkeästä - pitkän aikajänteen asiasta:
Ehdotan, että sähkömarkkinalain edellyttämän Kuopion Energian liiketoimintojen eriyttämiseksi sähkön siirtoa varten perustetaan erillinen yhtiö, joka vuokraa sähköverkon Kuopion kaupungilta / Kuopion Energialta. Sähkön siirrosta vastaava yhtiö ei siis omistaisi sähköverkkoa, vaan omistusoikeus säilyisi Kuopion kaupungilla. Kaikki muut Kuopion Energian liiketoiminnat säilyisivät liikelaitoksessa.